sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lukeminen on hauskaa ja hyödyllistä - kirjatietokilpailut Alapuistossa




 5-luokkalaiset lukivat Siri Kolun mainion kirjan lähiönoidista Tervemenoa Taika Taksinen.
6-luokkalaiset laativat perustelunsa kirjalliseen muotoon. Paahde-kirjan teemoissa riitti pohtimista.
Lukuviikolla Alapuistossa paitsi luettiin kirjoja, myös kisailtiin kirjatietämyksessä. Kirjatietokilpailut järjestettiin luokka-asteittain. Saman luokka-asteen oppilaat lukivat siis saman kirjan – joko niin, että oppilaat lukivat kirjan itsekseen, pienissä ryhmissä, lukupareina tai opettaja luki sen heille ääneen. Luokista koottiin kolmen oppilaan joukkueet, jotka lukivat kirjan erityisen tarkasti.

Kilpailut pidettiin salissa. Kustakin kirjasta oli laadittu kysymyspatteristo, joka koostui monivalintakysymyksistä ja joillakin luokka-asteilla myös perusteluja vaativista avoimista tehtävistä. Vastauksista annettiin pisteitä, ja eniten pisteitä kerännyt joukkue eli luokka voitti.

Kilpailujen taso oli korkea. Alakoululaiset olivat kehittäneet tarkan lukemisen taitoaan – ja oppilaat päihittivät tietämyksessään jopa kilpailukysymykset laatineen aikuisen. Usealla luokka-asteella jouduttiin turvautumaan erotteleviin ekstrakysymyksiin.

Tapahtuma lisäsi yhteishenkeä ja lukuiloa koulussamme. On ollut hienoa nähdä, miten lukeminen on luokissa jatkunut – ja nyt luetaan kilpailukirjojen sarjoista seuraavia osia.

Teksti ja kuvat: Elina Heikkilä-Kopperoinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joulujuhlapuhe yläkolun oppilaille 2022

  Arvoisat oppilaat, vieraat sekä henkilökunnan jäsenet, Syyslukukausi on lopuillaan. Sitä on enää jäljellä enää jokunen tunti. Kuluneen s...