lauantai 22. joulukuuta 2018

Rehtorin joulujuhlapuhe Yläpuiston juhlassa


Arvoisat oppilaat ja aikuiset,

Näimme hetki sitten koulumme 7. luokan oppilaiden esittämän näytelmän. Esitys oli hienosti toteutettu ja siinä oli monia eri ulottuvuuksia. Näytelmän lavasteissa olivat mm. palmu ja paju – palmu ja paju joulukuussa. Suomen leveysasteilla palmu ja pajut eivät esiinny luonnossa rinta rinnan – paju on sitkeä pensas, joka menestyy lähes paikassa kuin paikassa. Palmu on sen sijaan lämpimien maiden puu, joka tarvitsee paljon auringonvaloa ja lämpöä. Suomen ilmaston pitää muuttua paljon nykyisestä, jotta voisimme nähdä palmun ja pajun kasvavan vierekkäin.


15-vuotias ruotsalainen tyttö, Greta Thunberg, on esiintynyt useassa eri mediassa viime aikoina. Moni teitä läsnäolijoista on varmasti kuullut hänen nimensä. Mitä Greta on oikein tehnyt ja miksi? Hän on mm. lakkoilut koulussa eli ei ole noudattanut yhteiskunnan ja koulun sääntöjä. Onko Greta siis häirikkö, jolle pitää antaa jälki-istuntoa tai peräti erottaa koulusta?

Greta ja tuhannet muut nuoret ovat vaatineet, että aikuisten on oikeasti tehtäviä konkreettisia tekoja, jotta rakasta maapalloamme uhkaava ilmastonmuutos saadaan estettyä. Yksikään maa ei tee Gretan mukaansa tarpeeksi ilmaston lämpiämisen estämiseksi.



Climate leaders don´t just talk. They act. Join us!


Tämä on Gretan sanoma päättäjille. Hänen sanoissaan henkii 1960-luku. Gretan puheissa on idealismia, uskoa huomiseen. Itselleni Gretan sanoista tuli mieleen John Lennonin klassikkokappale Imagine.

You may say I´m a dreamer, but I’m not only one. I hope some day you will join us and the world will be as one.

John Lennon oli yksi Beatles yhtyeen neljästä jäsenestä ja yksi kaikkien aikojen tunnetuin pop-muusikko. Lennon oli tuottelias ja monipuolinen taiteilija sekä pasifisti, rauhanaatteen kannattaja. Lennonin elämä päättyi ennenaikaisesti New Yorkissa joulukuussa 1980, 38 vuotta sitten. Mielenvikainen fani ampui Lennonin kadulla.

Minä olin lukiolainen vuonna 1980, 38 vuotta sitten. Tuolloin ei ollut nettiä ja tiedonvälitys oli muutenkin paljon hitaampaa kuin nykyään. Kuulin uutisen ensimmäisen kerran radiosta – muistan hetken vielä tänäkin päivänä. Minulle tuli kyynel silmiin – minkä takia Lennon surmattiin joulun alla?



Lennon kuoli, mutta hänen ajatuksena ihmisten kyvystä ja halusta tehdä parempaa maailmaa ei ole kuollut. Myös 15-vuotias Greta Thunberg muistuttaa meistä tärkeästä asiasta. Me voimme tehdä itsellemme ja tulevaisuuden ihmisille paremman maailman, jos vain sitä oikeasti haluamme. Jokainen meistä voi omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että tulevaisuuden Vuosaaressa paju ja palmu eivät kasva vierekkäin. Suomalaiseen jouluun ja talveen kuuluu lumi, ei lämpöasteet.



Tavaroiden ja roskien kierrätys, turhan kuluttamisen välttäminen sekä joukkoliikenteen käyttö ovat esimerkkejä arjen teoista millä voimme saavuttaa kestävän kehityksen. Kestävä kehitys tarkoittaa mm. sitä, että tulevilla sukupolvilla on yhtä hyvät mahdollisuudet hyödyntää luonnonvaroja kuin meillä ja että maapallon keskilämpö ei nouse liikaa. Jokainen meistä voi miettiä, mitä hän haluaa ja voi tehdä ilmastomuutoksen estämiseksi.

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Joulu on hyvän mielen antamisen aikaa. Olkaa hyvä ja katsokaa vierustoverianne – te näette tärkeän, ainutlaatuisen ihmisen. Antakaa ja vastaanottakaa hyvää fiilistä, joulumieltä.

Hyvää joulua teille kaikille – olkoon voima kansanne.


Teksti ja kuvat: Pertti Tossavainen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joulujuhlapuhe yläkolun oppilaille 2022

  Arvoisat oppilaat, vieraat sekä henkilökunnan jäsenet, Syyslukukausi on lopuillaan. Sitä on enää jäljellä enää jokunen tunti. Kuluneen s...